Anu on kouluttanut useita yrityksiä, yhteisöjä ja ammattikuntia läpi muutoksen ja auttanut parantamaan työyhteisön vuorovaikutusta, ilmaisua ja yhteishenkeä. Anun kouluttamia yrityksiä ja yhteisöjä ovat mm. Oaj Pirkanmaa, MLL – Pirkanmaa, Kela, Tays, Nordea, Osuuspankki, Suomen 4H-liitto, Tampereen Kaupunki, Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut, Bauer Media Oy, Tampereen ev.lut seurakunta, Pirkanmaan Osuuskauppa, Poliisiammattikorkeakoulu ja useat pienemmät yritykset ja yhteisöt.
Ryhmävalmennusten lisäksi Anu on tehnyt yksilövalmennuksia esiintymisen, vuorovaikutuksen ja hyvinvoinnin saralla. Anu on opettanut teatteria ja ilmaisua mm. Suomen Teatteriopistossa, Tampereen yhteiskoulussa ja Virtain lukiossa, Tampereen yliopistossa ja tehnyt tunnetaitovalmennuksia Valkeakosken varhaiskasvatuksen puolella lapsille ja Tampereen kaupungin varhaiskasvattajille. Anun erityisosaamista on myös kameratyöskentely ja sen valmentaminen.
” Palaute Anu Niemen vetämästä tunnetaitokoulutuksesta, jota järjestettiin kaksi kertaa vaka-henkilöstölle. Koulutus oli aivan ihana ja siitä sai todella paljon hyviä ja tärkeitä vinkkejä käytäntöön lasten kanssa. Vahvisti myös todella paljon omaa osaamista sekä lisäsi työhyvinvointia. Anu oli aivan mahtava vetäjä, joka osasi kertoa juuri lasten kanssa työskentelyyn paljon vinkkejä. Puhuttiinkin koulutuksessa, että olisi aivan mahtavaa saada Anun vetämää koulutusta koko varhaiskasvatuksen henkilöstölle, kun tunnetaito-asiat ovat niin tärkeitä työssämme lasten kanssa, mutta lisäävät myös omaa hyvinvointiamme sekä työyhteisön hyvinvointia ja parantaa vuorovaikutusta. Jos siis tulevaisuudessa on suunnitteilla jotain isompia henkilöstö-koulutuksia, niin ehdottomasti vahva ja iso suositus tälle aiheelle tai jos myöhemmin järjestetään tällainen samanlainen kahden kerran koulutus, että useampi työntekijä pääsee tämän kokemaan.

Palautteita Valovoima kursseilta:



